perjantai, 4. toukokuuta 2012

Yrttiset kananuggetit

Vappuna kokkailtiin vähän pidemmän kaavan mukaan. Parin tunnin pilkkomisen, maustamisen, pyörittelyn ja paistamisen jälkeen saatiin nauttia kotitekoisten kananuggettien herkullisesta mausta. :) Ja näitä nuggetteja sopii syödä hyvällä omalla tunnolla, sillä rasvassa paistamisen sijaan nämä herkkupalat kypsennetään uunissa.



Kananuggetit

500 g maustamatonta broilerinfileetä
3 kananmunaa
1 dl maissijauhoja

Leivite:
2 dl parmesaania
2 dl korppujauhoja
3 valkosipulinkynttä
1 rkl persiljaa
1 rkl oreganoa
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
oliiviöljyä

Paloittele broilerinfileet sopiviksi suupaloiksi. Sekoita leivitteen aineet keskenään. Lorauta viimeisenä sekaan sen verran oliiviöljyä, että kuorrutteesta tulee sopivan paksua. Riko toiseen kulhoon kananmunat ja vatkaa haarukalla rakenne rikki. Kaada maissijauho kolmanteen astiaan. Kuorruta tämän jälkeen broilerit: pyörittele palasia ensin maissijauhossa, sen jälkeen kananmunassa ja viimeisenä mausteseoksessa. Liukuhihnatyönä suikale kerrallaan onnistuu parhaiten. 
Paista vuoassa tai uunipellillä 225 asteessa 20-25 minuuttia.

sunnuntai, 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäisherkkuja

Mulla meni pääsiäisen alla pitkään miettiessä, mitä keksisin itselleni jälkiruoaksi ja kahviherkuksi. Mämmiä on aina kulunut pääsiäisen aikaan monta rasiallista, mutta enäähän en voi sitä viljattoman ruokavalion vuoksi syödä. Gluteenitonta mämmiä toki löytyisi ainakin Helsingistä, mutta täältä Tampereelta en ehtinyt lähteä sellaista metsästämään. Piakkoin käsillä olevaa muuttoa silmällä pitäen ollaan viime viikolla siivoiltu kaappeja, ja löysinkin keittokirjahyllyyn unohtuneen helmen sivuilta tämän mustikkapiirakan reseptin. Herkkua!


Gluteeniton mustikkapiirakka

3 dl gluteenitonta jauhoseosta (Semper Fin mix)
1/4 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
100 g voita
1 kananmuna

Täyte:
5 dl mustikoita
1 tl vaniljasokeria
½ dl sokeria
1 rkl perunajauhoja

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sokeri. Viipaloi pehmennyt voi ja nypi se jauhoseoksen kanssa taikinaksi. Lisää kananmuna ja sekoita. Painele 2/3 taikinasta piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita toisiinsa vaniljasokeri, sokeri ja perunajauhot. Levitä vuokaan mustikat sekä perunajauho-sokeriseos. Asettele loput taikinasta ristikoksi täytteen päälle. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kera.

keskiviikko, 28. maaliskuuta 2012

Linssejä ja pinaattia

Ei nyt ihan mennyt niin kuin Strömsössä...


...mutta hyvää tuli! Oikealla siis kuva alkuperäisestä ohjeesta, vasemmalla minun versioni. ;) Tuoretta pinaattia käyttämällä olisi tullut ehkä esteettisempi annos, mutta lähikaupan suppeilla valikoimilla oli tänään pärjättävä. Alkuperäinen ohje siis helmikuisesta Hyvä terveys -lehdestä.

Pinaattinen linssipata

2 dl punaisia linssejä
½ l vettä
½ pss pakastepinaattia
1 sipuli
öljyä
1 tl kurkumaa
½ tl garam masalaa
½ tl suolaa
3 tomaattia
2 dl ruokakermaa

Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta vesi pois. Sulata pinaatti ja valuta ylimääräinen neste pois. Kuori ja pilko sipuli. Kuullota sipulit öljyssä ja lisää sen jälkeen joukkoon linssit, pinaatti ja mausteet. Kypsennä muutama minuutti. Pilko tomaatit ja lisää ne pannulle. Anna hautua, kunnes tomaatit pehmenevät. Lisää vielä ruokakerma, hauduta muutama minuutti ja tarjoile.

maanantai, 27. helmikuuta 2012

Aamu-/ilta-/välipalapirtelö

Tehosekoitinparkani unohtui jostain syystä pari kuukautta sitten tiskipöydän nurkkaan pölyttymään. Kun hankin sen viime syksynä, hullaannuin niin kaiken maailman smoothieista, että välillä tuli päiviä, jolloin en kiinteää ruokaa syönyt lainkaan. Säästäväisyyteni kuitenkin kostautui pian, kun huomasin, miten vaivalloista kulhon tiskaaminen käsin on. Laitteeni on halvimmasta päästä, joten astianpesukoneeseen sitä ei voi laittaa. Pirtelökokeiluni loppuivat siis kuin seinään, koska ainahan on mukavampaa vain heitellä tiskit koneeseen kuin upottaa kätösensä tiskiveteen ja tarttua harjaan... Tänään en sitten hammassäryltäni pystynyt syömään mitään, mitä olisi pitänyt pureskella, joten päätin pitkästä aikaa pyyhkäistä pölyt blenderistä ja surauttaa iltapalaksi proteiinipitoisen smoothien. Sainpa samalla tuhottua viimeisiään vedelleet avokadot ja pilkulliset banaanit. :)

Avokadosmoothie

2 banaania
2 avokadoa
2 dl mustikoita
250 g maitorahkaa
luonnonjogurttia
ananasmehua tai vettä

Surautellaan tasaiseksi seokseksi. Jogurttia ja mehua kannattaa lisäillä vähitellen sen mukaan, millaisen koostumuksen smoothieensa haluaa. Smoothiesta tulee paksua, joten mehua (tai vettä) sopii kaadella sekaan melko reippaasti. 

sunnuntai, 26. helmikuuta 2012

Herkkupäivä

Meillä tehdään usein viikonloppuisin päivällisen päälle jälkiruokaa, ettei karkkipussille tarvitsisi mennä. Jouluna jäätiin koukkuun luumukiisseliin, ja sitä syötiinkin sitten kuukauden verran joka lauantai, välillä arkenakin. Jossain vaiheessa sekin alkoi kuitenkin kyllästyttää, ja viime viikkoina uudeksi kestosuosikiksemme on muodostunut perinteinen hedelmäsalaatti kermavaahdon kera.


Pohjaksi reippaasti banaania, yksi omena ja pari appelsiinia, sekaan hyvää hedelmämehua ja kulloistenkin mielitekojen mukaisesti muita hedelmiä. Tällä kertaa pilkottiin piristeeksi kaksi persikkaa ja muutama viinirypäle. En yleensä syö juurikaan viinirypäleitä, koska saan niistä lähes aina vatsakipuja tai migreenikohtauksen, parhaassa tapauksessa molemmat. Hedelmäsalaattikulholliseen riittää kuitenkin niin pieni määrä, että huolellisesti pestynä voin muutaman sekaan heittää.


Kaveriksi vatkattiin kermavaahto perinteisestä kuohukermasta vispivalmisteiden sijaan. Pirteän oranssiin tetraan pakattu tavara on melkoista retrokermaa, sillä muistan, että lapsuudessani meille ostettiin kerma aina juuri tuollaisessa oranssissa pakkauksessa. :) Tuskin siihen aikaan toisaalta edes oli tarjolla mitään vispejä tai muita korvikkeita...